Räväsojan känsäkourat ry. on 1993 syntynyt parikymmenhenkinen harrastajateatteriryhmä, jonka toiminnan perusajatukseksi on kiteytynyt lappilaisen maaseudun kulttuuriperinnön säilyttäminen ja välittäminen Ounasjokivarren kylien välisen yhteistyön avulla. Kulttuuriperinteen vaalimisella on tärkeä osa taistelussa maaseudun selviytymisen puolesta, sillä omien juurten tiedostaminen rakentaa itsetuntoa samoin kuin kylähengen yhteistoiminnallinen ylläpitäminen. Ryhmä koostuu viidestätoista seitsemän Ounasjoen kylän ja myös Rovaniemen keskustan alueelta tulevasta näyttelijästä, joiden musiikillisesta ohjauksesta vastaa Heikki Yli-Tepsa. Näyttämölle ovat teokset ohjanneet ja sovittaneet näyttelijä Timo Nurmi ja Rovaniemen kaupunginkulttuurintuottaja Eija-Riitta Jauhiainen. Yhteistyötä on tehty myös kahden ounasjokilähtöisen taiteilijan Tiina Forsmanin ja Arto Hagströmin kanssa, joista ensin mainittu on maalannut kolme taustafondia ja jälkimmäinen suunnitellut Ounasjoki-trilogian käsiohjelmat ja julisteet. Säestyksistä huolehtivat aiemmin pitkään Heidi Pallari ja Harri Mommo yhdessä, mutta Heidi Pallarin luovuttua tehtävästä Heikki Yli-Tepsa on säestänyt tarvittaessa yhdessä Harri Mommon kanssa.
Esitettävään ohjelmistoon on vuosien varrella valmistunut Ounasjoki-trilogia, eli kolme vantaalaisen muusikon dir. mus. Pertti P. Lahden Känsäkouria varten säveltämää ja sanoittamaa sekä Eija-Riitta Jauhiaisen käsikirjoittamaa laulunäytelmää, kaikki siten kantaesityksiä. Näytelmistä ensimmäinen, Nuoruuteni metsäkämppä (1994), kuvaa savottaperinnettä, ja sen myötä ryhmälle vakiintui metsurin kovaan, ruumiilliseen työhön viittaava nimi Känsäkourat. Toinen näytelmä Ounasjoki, rakastettuni (1998) kertoo jokivarren elämästä menneisyydestä nykypäivään ottaen kantaa myös joen suojelun puolesta. Keväällä 2002 valmistui ensi-iltaansa trilogian kolmas laulunäytelmä Ei paljon naurata, joka sekin käsittelee seudun historiallisia ja tämänhetkisiäkin ongelmia kuten Ruotsiin muuttoa, maaltapakoa ja kylien autioitumista. Teatteriesitysten puitteissa on järjestetty iltamia, joissa ryhmän oma orkesteri on tahdittanut tanssit.
Ryhmä on osallistunut piiri- ja valtakunnallisiin teatterikatselmuksiin kuten Posion teatterihelinöihin (-96,-00,-02) Kuopiossa järjestettyyn nuorisoseurojen Teatteriapaja Kallavaan (-03) ja SHTL:n Teatteripäiville Saarijärvellä (-05). Näissä teatteriammattilaisilta saatu palaute on ollut kannustavaa. Vuonna 2003 kymmenvuotisjuhlansa kunniaksi Känsäkourat julkaisi Harri Mommon työstämänä cd-levyn Ounasjoki soittaa, jolle on koottu 16 Pertti P. Lahden säveltämää ja sanoittamaa laulua pääosin Ounasjoki-trilogian näytelmistä. Känsäkouratryhmä esitti myös Yleisradiossa vuonna 2001 Jorma Eton Lapin sodasta kertoviin runoihin pohjautuvan kaksiosaisen kuunnelman Pieni kansa sai kaiken kestää.
Känsäkourien toiminta on suuntautunut erityisesti Lapin asukkaille, ja esiintymismatkoja on tehty lukuisiin Lapin läänin kuntiin. Rovaseudun lisäksi on vierailtu mm. Kittilässä, Enontekiöllä, Kemijärvellä, Sallassa, Pelkosenniemellä, Pellossa ja Posiolla. Teatteriryhmä on järjestänyt kiertueita myös naapurimaihin. Etelä-Ruotsissa on esiinnytty Eskilstunassa ja Anderstorpissa ( -99 ja -02), Pohjois-Ruotsissa mm. Malmbergetissä ( -01), Kiirunan Jukkasjärvellä (-96) ja Pajalassa (-96 ja-01). Norjassa on vierailtu Laxälvissä, Honningsvågissa, Jakobsälvissä ja Pykeijassa ( kaikki -96). Pohjoismaiden kulttuurirahasto myönsi vuonna 1995 50 000 Tanskan kruunua Norjassa ja Ruotsissa kesällä 1996 toteutettua esiintymiskiertuetta varten.
Kevätkaudella 2006 valmistui uusi produktio nimenä "Jossain rakkaus piileksii". Se on Timo Nurmen Pertti P. Lahden runoista ja lauluista kokoama ja ohjaama kokonaisuus, jonka teemana on miehen ja naisen välisen rakkauden ilmeneminen eri tunnelmissa ja tilanteissa.
Syksystä 2007 ruvettiin harjoittelemaan Harri Mommon käsikirjoittamaa näytelmää Aivan sama, johon hän on myös säveltänyt ja sanoittanut musiikin sekä koonnut ja harjoituttanut nuorista soittajista koostuvan viisimiehisen bändin. Säveltäjän lisaksi bändissä soittavat Matti Mommo, Teemu Huhtala, Jesperi Mommo ja Tomi Huhtala. Näytelmän ohjauksesta vastaa jälleen Timo Nurmi ja kuorosovitukset ovat Heikki Yli-Tepsan käsialaa. Kiitos Tuula Väisäselle, joka kommentoi käsikirjoitusta työstövaiheessa. Näytelmä ei ole jatkokertomus edellisille produktioille mutta noudattaa, perinteitä kunnioittaen, ihmisläheistä linjaa lappilaisesta näkökulmasta. Aikaisemmissa näytelmissä julkituotuja, ja tärkeäksi koettuja, teemoja ei ole hylätty. Harri Mommolle myönnettiin Teatterihelinät-tapahtumassa stipendi ansioituneesta sävellystyösta ja esikoisnäytelmästä. Näytelmä Aivan sama sai ensi-iltansa Rovaniemellä Wiljamissa 13.4.2008.
1.11.2009 sai ensi-iltansa Heikki Yli-Tepsan käsikirjoittama musiikillinen kansannäytelmä Väärtit. Lauluista ja niiden sovituksesta vastasi käsikirjoittaja itse. Näytelmän ohjaus ja näyttämösovitus oli läänintaiteilija Tuula Väisäsen käsialaa. Kriitikot kehuivat näytelmää mm. Teatterihelinät-festivaalien yhteydessä. Näytelmää esitettiin vuosien 2009 ja 2010 aikana vieraillen useilla näyttämöillä Lapin läänin alueella.
Alati kantautuvien positiivisten palautteiden
rohkaisemana Räväsojan Känsäkourat päättivät ottaa Aivan sama-näytelmän
uudelleen tuotantoon. Odotettu ensi-ilta on 3.4.2011 klo 17 Saarenkylän NS.
Tällä kertaa tulkintansa ohjauksesta antaa käsikirjoittaja itse. Myös
käsikirjoitus on kokenut muutoksia, joita tulkitsemaan on rekrytoitu uusia
näyttelijöitä ja muusikoita.
Aivan sama-näytelmän uusi sovitus onkin saanut loistavan vastaanoton.
Sekä yleisö, että kriitikot ovat löytäneet tarinan ytimeen, kuten oheisista
lehtiartikkeleista voi todeta.
Lapin
Kansa kritiikki (Kauko Tasala)
Lappilainen
(Jussi Saarinen)
Syksyllä 2011 otettiin työn alle Heikki Yli-Tepsan
kirjoittama näytelmä Punainen huovi. Maaliskuussa 2012 ensi-iltansa saavan
näytelmän ohjauksesta vastaa Harri Mommo.
Väärtit ja Aivan sama ovat ohjelmistossa edelleen.